keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kolme urheaa


Viime kesäkuussa, kun olimme rakentaneet n. kuukauden, saimme tontillemme ensimmäiset puut, nämä kolme kuusta yllä.Tonttimmehan on suorakaiteen muotoinen isohko pala entistä perunapeltoa (ja keskellä peltoja), joten kyllä sinne kuusi poikineen mahtuu...

Sukulaisemme toivat nämä kolme pikkuista havukasaa mökiltä, siellä metsässä kasvaa jos jonkinmoista ja tarkoitus olisikin sieltä suurin osa puista tuoda (= ilmaista ja kätevää). Myös mieheni vanhempien perämettissä kasvaa paljon potentiaalista materiaalia. Tällä hetkellä meille on jo istutettu 3 mustaviinimarjapensasta, pari lumipalloheisiä ja jotain muita pikkupuskia, joiden nimeä en nyt muista odottamaan ensi kevättä / kesää ja siirtoa.

Sellainen pikku juttu vaan, että meillähän on kohtalaisen paljon tuota kasvien istutusalaa siinä tontilla ja minä en tiedä näistä asioista yhtään mitään. Olen ottanut sen linjan tähän, että istutan vähän kerrallaan enkä ala häsläämään. Saas nähdä, miten onnistutaan...

Toivotaan  kuitenkin nyt, että nämä kolme jaksavat nököttää tuossa talven yli eivätkä delaa siihen paikkaan. Kuusi kuulemma ei yksikseen kasva vaan tarvii ympärilleen paljon puustoa ja tässähän sitä ei juurikaan ole. 
Seuraamme siis tilannetta, keväällä tulossa raporttia lisää. 

4 kommenttia:

  1. Meillä jokainen metsäkuusi on lähtenyt kasvamaan. Onhan ne karaistu moneen kertaan, kun on saaneet ihan yksikseen ilman hoitoa tähänkin asti pärjätä.

    Varmasti teidänkin kolmikko pärjää loistavasti!

    VastaaPoista
  2. Ainakin näyttävät kestäneen pohjolan kovan sään ehdoilla tähän asti :) Mustaherukkapensaat on hyvä juttu! Ihanaa on talven jälkeen päästä taas pihamalle suunnittelemaan ja touhuamaan :)

    VastaaPoista
  3. Anne: hianoo kuulla, että on onnistunut muillakin! Olis kyllä ihanaa saada "omista" metsistä kaikki tänne...

    -T: Kyllä tämä talvi tästä taittuu, todellakin odotan ensi kevättä (mm. pihaistutuksineen) enemmän kuin ikinä!

    Maikki: eiks olekin :)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät viestiä!